Tule mukaan toimintaan

Toiminta

Hyvän mielen pelit ry järjestää mielenterveyskuntoutujille IT-, peli- ja media-alalta

  1. Koulutuksia
  2. Työharjoittelua

Lisäksi silloin tällöin yhdistyksen jäsenille järjestetään virkistysiltamia ja juhlia.

Koulutukset

Koulutuksia järjestetään tarveharkintaisesti, ja niistä tiedotetaan yhdistyksen jäsenille sähköpostitse. Lisäksi kaikille mielenterveyskuntoutujille avoimet koulutukset julkaistaan Facebookissa. Koulutukset liittyvät yleensä meneillä oleviin hankkeisiin tai käytössä oleviin ohjelmistoihin.

Työharjoittelu

Hyvän mielen pelit ry järjestää myös pidempikestoista työharjoittelua hyvässä kunnossa oleville mielenterveyskuntoutujille. Työharjoittelussa opitaan taitoja, joista on kysyntää nykypäivän työelämässä, sekä osallistutaan aktiivisesti yhdistyksen projektien eteenpäin viemiseen.

Osallistuminen toimintaan

Hyvän mielen pelit ry:n toimintaan voi osallistua monella eri tavalla.

Jäseneksi liittyminen

Liittymällä yhdistyksen jäseneksi voit osallistua toimintaan oman voinnin mukaan aina, kun sinulle sopii. Ks. tule kuntoutusjäseneksi yhdistykseen. Yhdistyksen jäsenet ovat myös oikeutettuja osallistumaan yhdistyksen kokouksiin, juhliin ja virkistyspäiviin. Jäsenet voivat myös käyttää yhdistyksen laitteita, ohjelmistoja ja kirjaston kirjoja.

Työharjoitteluun osallistuminen

Työharjoitteluun voi tulla kahdella eri tavalla.

  1. Kelan ammatillisen kuntoutuksen kautta, jolloin voi saada kuntoutusrahaa. Välikätenä voi olla esimerkiksi Verve tai Kuntoutussäätiö.
  2. Vapaaehtoisesti yhdistyksen jäsenenä. Tällöin et kuitenkaan saa mitään etuutta.

Työharjoittelijat voivat käyttää yhdistyksen laitteita, ohjelmistoja ja kirjaston kirjoja.