Tiistai 21. kesäkuuta 2016

Hyppy työtoimintaan Hyvän mielen pelit ry:lle Granin Lähiapu ry:n kautta

Jukka Jokelainen kertoo polustaan Hyvän mielen pelit ry:n työtoimintaan.

Jukka Jokelainen

Hei!

Olen Jukka Jokelainen ja aloitin keväällä 26.4.2016 työskentelyn työtoiminnassa Hyvän mielen peleissä. Tätä ennen olen ollut työtoiminnassa Espoon työhönvalmennus­keskuksessa ja pienessä konsulttifirmassa. TVK:ssa olin aluksi töissä pesulassa ja sitten suunnittelin heille esim. rollupin Blender-3D-mallinnusohjelmalla. Konsulttifirmassa tein kaikenlaista työtä siivoamisesta videoiden editointiin tietokoneella.

Keväällä minulle tuli mahdollisuus aloittaa työtoiminta Hyvän mielen peleissä. Ainut ongelma oli, ettei Hyvän mielen peleillä ollut vielä tiloja missä työskennellä. Ratkaisu ongelmaan löytyi Leila Pietikäisen kautta, joka toimii ohjaajana Kauniaisissa Granin lähiapu ry:ssä. Lähiavussa on olohuone-nimellä kulkeva tila, jonne ihmiset ikään, sukupuoleen ja kansallisuuteen riippumatta voivat tulla viettämään aikaa. Siellä oli pieni nurkkaus, johon minulle annettiin lupa tulla työskentelemään omalla läppärilläni.

Työtehtävät vastaavat nyt enemmän sitä, mitä olen opiskellut ja harrastanut. Olen opiskellut aiemmin tietotekniikkaa entisessä Teknillisessä korkeakoulussa, nykyisessä Aalto-yliopistossa, yli tutkinnon puoliväliin. Nuo opinnot ovat kuitenkin olleet pitkään jäissä sairastumisen takia.

Espoon työväenopisto

Toipuessani löysin uuden harrastuksen taidemaalauksesta. Kipinä syttyi Espoon työväenopiston taideterapiakurssilla. Maalaus on antanut hyvän vastapainon IT-harrastukselle, jonka lisäksi harrastan pitkiä kävelyitä metsien kautta kaupunkiin ja taas takaisin metsään. Nyt olen alkanut opetella myös piirtämistä tietokoneella Wacomin tabletin avulla. Näitä taitoja voi hyödyntää konseptikuvien tekemisessä, pelien grafiikkojen teossa tai web-suunnittelussa.

Dwarf Campaign

Pääasiallinen työtehtäväni tänä keväänä on ollut tehdä websivuja Dwarf Campaign Warcraft III -modille. Työskentely on herätellyt vanhoja taitoja ohjelmoinnista 3D-mallinnukseen. Sivujen teko on vielä kesken ja ideointiin ja erilaisten prototyyppien kehittämiseen on mennyt tämä kevät, mutta projekti on edennyt nyt hyvin. Tämän lisäksi olet auttanut ihmisiä olohuoneessa ja tehnyt tilaa esittelevän posterin.

Työt olen tehnyt lähinnä yksin, mutta olen saanut Tommi Gustafssonilta tukea Skypen kautta. Tilassa käy kuitenkin ihmisiä, kuten Leila, ja välillä voi hyvin pitää tauon ja jutella muiden kanssa. Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen tähän kevääseen ja odotan innolla syksyä erilaisten projektien parissa Hyvän mielen pelit ry:n kanssa!